EtusivuAjankohtaista Hae kursseille Tilaa esitteitä Yhteystiedot

Jaakko Jekunen

Hei!

Nimeni on Jaakko ja opiskelen viidettä vuotta kuvataidekasvatusta. Taiteen maisteriksi valmistuminen häämöttää vielä tulevaisuudessa eikä asiaa ole ainakaan nopeuttanut teoreettisen filosofian pääaineopintojen aloittaminen syksyllä 2012. Opintojen ahertamisen ohessa harrastelen taiteita tekemällä ja kokemalla. Luen myös tolkuttoman paljon kaikkea tietokirjoista filosofiaan ja jännitysromaaneista runokokoelmiin. Kesälukioseuran kyydissä olen ollut kolmena viime kesänä ja loppua ei onneksi näy! Blogissani kirjoitan (taide)kasvatuksesta, leirielämästä sekä itseäni kiinnostavista kulttuuri-ilmiöistä.

Kesälukioseuran blogit

¨Maaliskuu 2014

Miksi kaikki nämä säännöt?

Maaliskuusta vappuun elämäni pyörii yhden asian ympärillä: syventävän harjoittelun. Kyseinen opiskelukokonaisuus suoritetaan useimmiten opettajaopintojen loppusuoralla, ja se on tiukka paketti opettamista ja koulun arkeen osallistumista. Opetustaidot harjaantuvat ohjaajien opastuksella kasvatustyötä tehdessä. Tätä kirjoitusta viimeistellessäni olen juuri saanut harjoitteluni ensimmäisen tunnin suunnitelmat kasaan – opetusmateriaalit on koottu, aikataulut suunniteltu ja tarvittavat välineet mietitty viimeistä pyyhekumia myöten valmiiksi.

Kuvataidekasvatuksen opinnot poikkeavat monista muista opettajankoulutusohjelmista siinä, että opettajan pedagogiset opinnot, harjoittelut mukaan luettuna, on ripoteltu koko opintien varrelle. Ensimmäiset harjoittelut tein yli neljä vuotta sitten, kun taas monet muut aineenopettajat tekevät pedagogiset opintonsa kertarysäyksellä yhden vuoden aikana. Palatessani taas peruskoulun arkeen harjoittelun puitteissa kiinnitin huomiota välittömästi erääseen seikkaan. Se oli näemmä päässyt unohtumaan viimeiseltä harjoittelurupeamalta parin vuoden takaa, puhumattakaan omista ajan kultaamista kouluajoista. Koulu on täynnä sääntöjä.

Tunnilta ei saa myöhästyä. Eväiden napostelu tunnilla on ehdottomasti kielletty. Kaikilla säännöillä on jokin alkuperä, ja monet niistä ovat äärimmäisen käytännöllisiä. Kännykkäkielto oppitunneilla on yksi esimerkki säännöstä, joka aluksi tuntui mielestäni omituiselta. Käytänhän itsekin kännykkää nykyään mm. rannekellon korvaajana – minkä takia niistä oli asetettu nollatoleranssi oppitunneilla? Älypuhelimien aikakautena kuitenkin viestintä tuntuu helposti vievän oppilaiden kaiken huomion. Ilman kieltoa viestejä näpyteltäisiin varmasti tauotta ja silloin ei pystyisikään enää keskittymään oppituntiin, saati edes vieruskaveriin. Mahdollisimman koukuttaviksi viritetyt pelit vasta varastavatkin huomion kaikelta muulta.

Järjestyssäännöt takaavat koulussa turvallisen työympäristön kaikille yhteisön jäsenille. Äärimmäisissä tapauksissa tietysti valtion laki asettaa rajat toiminnalle. Edellä mainituissa ei kuitenkaan pystytä käymään läpi kaikkia mahdollisia tilanteita koulupäivän ajalta. Esimerkiksi kuvataiteessa pensselit on hyvä pestä, jottei opettaja joudu sitä yksin tekemään välineet käyttökelpoisina pitääkseen. Käsityössä vaarallisten laitteiden käsittelyn turvaamiseksi opettajan tulee asettaa vastuullisena aikuisena tiettyjä rajoja tapaturmien estämiseksi.

Sääntöjä on kuitenkin erilaisia. Lait asettavat ehdottomia rajoja toiminnalle. Kouluympäristössä tai kesäleirillä järjestyssäännöt toimivat samoin. Opettajat asettavat kuitenkin usein omille tunneilleen erilaisia sääntöjä, jotka heijastelevat heidän omia mieltymyksiään ja käsityksiään esimerkiksi hyvistä tavoista. Omien kokemusteni perusteella monet pitävät myös viimeksi mainittuja sääntöjä ehdottomina, mutta itse pidän tätä huonona vaihtoehtona. Kysymyksessä on nähdäkseni perustavanlaatuinen ero keskeisissä kasvatusnäkemyksissä.

Sääntöjen ajatellaan usein kasvattavan kohti vastuuta ja itsenäisyyttä. Tässä ajattelutavassa on käsittääkseni taustalla käsitys siitä, että lapsi ei pysty itse vielä arvioimaan omaa parastaan ja aikuisen tulee tämän takia asettaa rajat toiminnalle. Tämä on tietysti järkevää ja esimerkiksi turvallisen työympäristön luomisen kannalta välttämätöntä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mielestäni sitä, että kaikki opettajan suusta tulevat kehotukset tulisi nähdä ehdottomina käskyinä. Mielestäni vastuuseen kasvattaminen vaatii sitä, että oppilas pääsee omat valmiudet huomioon ottaen vaikuttamaan ympäristöönsä eli myös ainakin osaan säännöistä. Varsinkin erityisiin tilanteisiin liittyvät kehotukset tai säännöt tulee mielestäni ottaa käytäntöön siten, että kaikilla osapuolilla on mahdollisuus vaikuttaa tuleviin sääntöihin.

Kesälukioseuran leireillä noudatetaan kurssien järjestyssääntöjä, jotka takaavat turvallisen ja miellyttävän leirikokemuksen kaikille. Oppilaat tutustuvat näihin sääntöihin etukäteen huoltajiensa kanssa ja sitoutuvat noudattamaan niitä kirjallisesti jo ennen leiriä. Jokaisella leirillä, jolla itse olen ollut ohjaajana, jo ensimmäisenä päivänä on keskusteltu oppilaiden kanssa siitä, mitä periaatteita noudattamalla leiristä saadaan mahdollisimman miellyttävä kokemus kaikille. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että olemme yhdessä oppilaiden kanssa miettineet, mitä sääntöjä noudattamalla pystymme luomaan mahdollisimman mukavan ja turvallisen leirin kaikille. Tällöin tulee luontevasti otettua käyttöön sääntöjä, jotka sopivat juuri kyseiseen leiripaikkaan ja leiriyhteisöön. Uskon, että mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin sääntöihin nostaa motivaatiota noudattaa niitä, valvoa niiden toteutumista ja ennen kaikkea: opettaa vastuullisuutta.

Tietysti leirin aikuiset ja viime kädessä rehtori valvovat, ettei huonoja tai jopa haitallisia sääntöjä oteta käyttöön ja että järjestyssääntöjä noudatetaan. Omien kokemusteni mukaan jokaisella leirillä oppilaat ovat kyenneet itse (myös kaikista nuorimmat) esittämään hyviä ja hyödyllisiä sääntöjä. Pelko siitä, että oppilaat ehdottaisivat vaarallisia sääntöjä noudatettavaksi, aliarvioi oppilaita. Kun oppilaisiin suhtautuu vakavasti ja antaen heille sopivasti vastuuta, suhtautuvat hekin käsiteltävään asiaan samalla vakavuudella.

Haluttaessa kasvattaa kohti yksilöllisyyttä ja itsenäisyyttä, opettaja ei voi mielivaltaisesti ottaa käyttöön sääntöjä omien mieltymystensä mukaan. Sääntöjen tulee olla reiluja, ja oleellista on, että oppilailla on vaikuttamismahdollisuus. Luokkahuoneessakaan opettajan ei tulisi pitää itseään jokaisen tilanteen hallitsijana vaan ottaa opiskelijat mukaan mukavamman ja yhteisemmän tilan luomiseen – myös sääntöjen osalta. Tapa, jolla säännöistä puhutaan ja jolla niitä käytetään kasvatustilanteissa, on merkitystä. Se, mitä kohti kasvatetaan näkyy myös suhtautumisessa sääntöihin. Haluttaessa kasvattaa kohti yksilöllisyyttä ja itsenäisyyttä, opettaja ei voi mielivaltaisesti ottaa käyttöön sääntöjä omien mieltymystensä mukaan. Sääntöjen tulee olla reiluja, ja oleellista on, että oppilailla on vaikuttamismahdollisuus järjestyssääntöjä täydentäviin sääntöihin.