Ulkosuomalaiskurssit kesällä 2012
Kesälukioseura järjestää kesällä 2012 yhteensä seitsemän ulkosuomalaisille lapsille ja nuorille tarkoitettua suomen kielen ja kulttuurin kurssia. Kurssien tarkoituksena on tukea ulkosuomalaisten lasten ja nuorten suomen kielen taidon ja suomalaisen kulttuurin tuntemuksen kehittämistä.
Ulkosuomalaiskurssit samoin kuin Kesälukioseuran järjestämät kesälukiot sopivat hyvin myös Suomeen paluuta tekevien perheiden lapsille ja nuorille. Suomen kielen intensiivikurssi ja kesälukiot soveltuvat lähiopetusjaksoksi suomalaisen peruskoulun oppimääriä kotiperuskoulussa opiskeleville yläkouluikäisille ja lukioon siirtyville nuorille.
Tervetuloa Kesälukioseuran ulkosuomalaiskurssille nauttimaan Suomen suvesta, tutustumaan uusiin ystäviin ja oppimaan uutta!
Kurssimaksut
Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö tukee ulkosuomalaiskurssien järjestelyjä siten, että kurssilaisille jää maksettavaksi lähinnä majoitus ja ylläpito. Kurssimaksuun sisältyvät opetuksen ja kurssimateriaalien lisäksi täysihoito, retket ja tapaturmavakuutus kurssin ajaksi. Jos kursseille osallistuu samasta perheestä useampi lapsi/nuori, yksi heistä maksaa täyden kurssimaksun ja muut saavat 30 euron sisaralennuksen.
Vähävaraisten ulkosuomalaisperheiden lapsille ja nuorille voidaan hakemusten perusteella myöntää alennusta kurssimaksuun. Matka-avustuksia ei myönnetä. Vapaamuotoiseen hakemukseen tulee liittää selvitys perheen taloudellisesta tilanteesta. Mukaan voi oman harkinnan mukaan liittää myös jäljennöksiä asiaan liittyvistä virallisista asiakirjoista. Hakemusten tulee olla perillä Kesälukioseurassa viimeistään 1.4.2012.
Kursseille hakeminen ja lisätiedot
Kursseille haetaan kirjallisesti joko täyttämällä hakulomake Kesälukioseuran kotisivuilla www.kesalukioseura.fi tai esitteen keskiaukeamalla olevalla lomakkeella. Sähköisen hakemuksen saapuminen vahvistetaan automaattisella vastausviestillä. Jos et saa vahvistusta, ota yhteyttä Kesälukioseuran toimistoon, toimisto@kesalukioseura.fi.
Hakuaika ulkosuomalaiskursseille päättyy 1.4.2012. Mikäli hakijoita on enemmän kuin kurssille mahtuu, etusija annetaan ensikertalaisille ja paluumuuttajille. Peruutuspaikkoja kursseille voi tiedustella kesään asti.
Kaikille hakijoille ilmoitetaan kurssipaikasta tai mahdollisesta varapaikasta kirjallisesti huhtikuun loppuun mennessä.
Lisätietoja saa Kesälukioseuran toimistosta
Puhelin +358-9-686 0770 (toimisto)
+358-9-686 07710 (24h, esitetilaukset)
Faksi +358-9-666 130
Sähköposti: toimisto@kesalukioseura.fi
www.kesalukioseura.fi
Kesälukiot
Kesälukioseura järjestää myös kesälukioita, jotka tarjoavat lukion oppimäärän kursseja ja ulkosuomalaisnuorille mainion tilaisuuden tutustua suomalaisiin nuoriin. Innostu taiteista kansainvälisessä International Art Summer -kesälukiossa! Tänä vuonna järjestetään noin 20 kesälukiota eri puolilla Suomea ja viisi ulkomailla. Tarkemmat tiedot kesälukioista sekä ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta www.kesalukio.fi.
Kesälukiot on tarkoitettu yli 15-vuotiaille nuorille. Kesälukiossa voit
- vahvistaa peruskoulussa opittuja tietoja ja taitoja ennen
lukioon siirtymistä - suorittaa lukiokursseja
- valmistautua ylioppilaskirjoituksiin
- opiskella niin teoreettisia kuin taide- ja taitoaineita
- löytää uuden harrastuksen tai saada tärkeitä eväitä jatko-opiskelua varten
VINKKEJÄ SUOMEN OPISKELUUN
Näiltä sivuilta löydät muun muassa Lukunallen ja tietoa etäopetuksesta.
Käsikirjasto
Suomi-koulujen opettajat ovat tervetulleita tutustumaan Kesälukioseuran kirjastoon, johon on koottu suomen kielen oppimateriaalia. Tutustu käsikirjaston kirjaluetteloon.

